Oi oi, mikä olisikaan mukavampaa kuin makoisasti nukuttu yö,
aamulla rauhassa herääminen ja ihanien unien muistaminen edelleen herätessä?
Varsinkin jos sattuu heräämään kesken unen, sitä herää usein hymy kasvoilla ja
yrittää vain päästä takaisin uneen. Joskus se onnistuu ja ihana uni saakin
jatkoa, mutta välillä uni voi olla niin ihana että kun heräät, olet niin
lumoissasi siitä ettet pääse enää takaisin siihen :) Silloin kyllä vähän ärsyttää!
Mutta oletteko samaa mieltä siitä, että rakkaus ja ihastusunet ovat niin
ihania? Usein sitä illalla pään tyynyyn painaessa toivoisi näkevän jotain
piristävää unta. Aina ei kyllä muista nähneensä yhtikäs mitään, tai sitten
näkee vain jotain todella ärsyttävää tai ahdistavaa unta! Välillä olen unissani
treffaillut tai jopa seurustellut super söpön kundin kanssa (joka on usein
ollut oikea ihastuksen kohde), tai sitten olen paljastanut tunteeni
ihastukselleni ja hänelläkin on ollut tunteita minua kohtaan. Kun on herännyt
todellisuuteen, on sitten kyllä ollut niin surullinen, ettei uni ollutkaan
totta. Välillä unet tuntuvat vaan niin aidoilta… Toisaalta, vaikka ihanasta
unesta onkin harmillista herätä, se piristää silti aamuani ja koko loppu
päivääni, jonka siivittämänä jaksan sitten vaikka läpi harmaankin päivän! Oletteko te enemmän
onnellisia vai haikeita, jos olette nähneet jotain todentuntuista ihanaa unta
vaikkapa ihastuksestanne? :)
Itse olen aika hyvä muistamaan uniani kun niitä nään, ja
kertoilenkin sitten välillä mitä oudoimpia unosia perheelle ja kavereille.
Välillä tuntuu ettei niissä ole mitään järkeä, mutta usein pienen pohdinnan
jälkeen voi löytää jonkun loogisenkin syyn unelle. Niinhän se vissiin on, että
edellisen päivän tapahtumat tulevat usein uniin. Samoin tulevaisuudessa
tapahtuvat, usein hieman stressaavat, jännittävät tai ei ihan jokapäiväiset
tapahtumat pääsevät uniin. Myös asiat, joita olet viime aikoina paljon toivonut
tai unelmoinut tapahtuvan, saattavatkin sitten toteutua yllättäen unessa.
Tunnen tosin myös yhden ihmisen, joka väittää ettei näe ollenkaan unia. Olin
kyllä aika ihmeissäni kuullessani tämän, koska luulin että kaikki näkevät unia.
En tiedä onko se hyvä vai huono asia, koska ainakaan henkilö ei sitten näe
myöskään painajaisia ja muita ahdistavia unia, mutta toisaalta tuntuisi
tyhjältä ja tylsältä, jos ei voisi ikinä muistella mukavia uniaan. Vai löytyykö
sieltä ruudun toiselta puoleltakin joku, joka ei näe tai ainakaan muista
ollenkaan uniaan? :)
Tosin epäilen, että jos ei näe ollenkaan unia, henkilö ei ikinä vain satu
heräämään vilkeunen aikaan, jolloin näemme kaikki unet !
Unet on kyllä tosi mielenkiintoinen aihe, hahah! Voisin
vaikka hankkia jonkun unikirjan, selaisin sitä varmaan ihan innoissani ja
miettisin unieni merkityksiä jne. Voi kumpa ensi yönäkin näkisi jotain mukavaa
unta, jossa olisi unelmieni prinssi joka noutaisi minut valkoisella ratsullaan
<3 …tai sitten vaikka vain autollaan.. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti