lauantai 5. huhtikuuta 2014

Moi moi moi !!!

Ihanaa huhtikuuta teille kaikille jotka tämän postauksen tavoittatte! Viime postauksen mukaisesti olemme viettäneet hiljaiseloa koko tämän vuoden, ja täytyy nyt heti mainita, että hiljaiselo tulee jatkumaankin. Ajattelin nyt tylsän lauantai-illan kunniaksi jonka vietän kotona, tulla tänne vähän kertomaan kuulumisiani! :)

Nyt olen kuukauden päivät lueskellut taas toukokuussa koittavia pääsykokeita varten. Päivät kuluvat niin nopeasti, vaikka suurimman osan ajasta vietänkin kotona, että ihan pelottaa, tuleeko kaiken tiedon sisäistämään pääsykokeisiin mennessä! Unelmana olisi, että saisi tavoittelemansa opiskelupaikan ja pääsisi muuttamaan mieleiseen kaupunkiin viettämään opiskelijaelämää. Voi että, kumpa olisi tuuriakin mukana tänä keväänä ja paikka aukeaisi... Täytyy vain yrittää jaksaa lukea huolellisesti.

☆★☆

Sitten menenkin heti siihen varmasti teitä lukijoita eniten kiinnostavaan asiaan: miehiin. Onko elämässäni tapahtunut mitään jännää miesrintamalla tämän reilun kolmen kuukauden aikana? ;) Noh, jännittävää ja mahaa kutkuttavaa on kyllä tälle tytölle tapahtunut, mutta samalla on aiheutunut suuria pohdintoja, mielen kaiherrusta ja myös surua epätietoisuudesta, että onko se toinen osapuoli tosissaan jutussa mukana.

Tammikuisena baari-iltana (kyllä, baari-iltana...) mojito-aloittelujemme jälkeen suuntasimme baariin täällä kotikaupungissamme muutaman kaverin kanssa. Alku-ilta baarissa oli oikein onnistunut kun juoruilimme pöydän nurkassa porukassa ja pidimme kivaa. Kaksi kaveriamme häippäsi jo aiemmin, ja jäimme Lumikin kanssa kaksin. Seisoimme tanssilattian takaisella hengailualueella kun silmäni osuivat tanssilattialle söpöön, ruskea silmäiseen nuorukaiseen. Hänkin katsoi minua. Hänen silmänsä olivat niiin hurmaavat, että oli pakko katsoa. Sitä kaikissa vinkeissä mainittua 7 sekuntia en kuitenkaan tainnut uskaltaa katsoa häneen, sen verran pitkä aika se olisi ;) Mutta, vilautin vienoa hymyäni hänelle ja hänkin ujosti hymyili.

Vähään aikaan ei tapahtunut mitään, mutta sitten yhdessä vaiheessa kun tulimme vessasta, kyseinen söpöläinen olikin käytävällä vastassa niin, että en päässyt häntä ohittamaan ilman mitään jutustelua. Hän kysyikin että juteltaisiinko hetkinen. Menimme sohvannurkkaan juttelemaan, ja hän vaikutti kivalta ja minusta kiinnostuneelta. Loppuillaksi menimme tanssimaan ja ilta päättyi siihen, että hän kyseli tosissaan, nähtäisiinkö seuraavalla viikolla. Vaihdoimme numerot ja erkaantuessamme pakkasen kylmettäminä hän vielä katsoi suloisilla silmillään syvälle silmiini ja vannoi että pian nähdään! :)

Tästä tammikuisesta illasta alkoikin sitten vielä tähänkin päivään kestänyt tapailu. Ikävä kyllä, näemme toisiamme aika harvoin, ja välillä näkemisten välissä on nyt ollut parikin viikkoa :( Juuri tämän takia olen ollut välillä todella murheissani ja mietiskellyt, että miksei hän vain tule luokseni ihan ilman mitään sopimisia ja sano että haluaa olla kanssani.. Pari viikkoa sitten olin jopa aivan varma, että hänestä ei enää kuulu ja se oli siinä. Mutta, en ehtinyt olla tuossa olotilassa kuin päivän verran, kun hän laittoi vihdoin omatoimisesti viestiä ja kysyi nähdäänkö seuraavalla viikolla. Siitä eteenpäin tekstailimmekin joka päivä ja tuntui että lähennyimme viestien välityksellä, vaikka emme vähään aikaan ole nähneetkään.

Yhdessä viettämämme aika on ollut ihanaa ja kun olen ollut hänen kanssaan, on ollut tosi onnellinen olo. Toivoisin, että tapailu voisi tässä pikkuhiljaa kehittyä seurusteluksi, välillä uskon että se olisi täysin mahdollistakin sen perusteella, mitä ihanaa hän on minulle sanonut. Mutta sitten on myös aika usein niitä huonoja päiviä kun mietin että voiko tästä nyt mitään sittenkään tulla, olemmeko sittenkin yhteensopimattomia tai jotain muuta vastaavaa. En tiedä miksi olen jotenkin välillä niin epävarma, enkä osaa vain luottaa häneen että hän haluaisikin olla kanssani. Ehkä aika vain näyttää, mihin tässä päädytään. :)

Spooning👌
                                                         kuvat weheartit.com

Tuntuu, että lähipiirissäkin on nyt rakkautta ilmassa. Yksi parhaista kavereista löysi rakkauden ja on alkanut juuri seurustelemaan. Lumikkikin on juuri tällä hetkellä tätä lausetta kirjoittaessani treffeillä unelmiensa miehen kanssa. Peukut pystyyn heillekkin!!! :) <3

Onko teillä tapahtunut jotain jännittävää näin kevään alkaessa kukoistaa? ;)
Oikein lämmintä ja kutkuttavaa kevättä kaikille! <3