lauantai 30. marraskuuta 2013

Kännykkä addiktio

Välillä sitä huomaa kavereiden kanssa ollessa, että jossain vaiheessa kaikki näpräävä puhelintaan. Viestiä pitää olla lähettämässä toisaalle, tsekata uusimmat päivitykset facessa ja instagrammissa ja sitten pitääkin ottaa kuvia itsestään, muista ja syömisistä ja juomisista. Ihan hullua! Liian usein seurustellessa tähän asiaan kuitenkin havahtuu...


Tutun näköistä touhua tässä kuvassa :D Melkein aina tämän tapahtuessa kuitenkin naureskelemma asialle ja pistämme puhelimet piiloon. Kaikki seurassa olevat eivät aina välttämättä kuitenkaan tajua, että toisia häiristee se yksi, puhelimella surffaileva tyyppi. Itse olen ainakin joskus yrittänyt selittää jotain juttua, mutta kaveri on vain hymyillyt ja nyökkäilyt ja mutissut jotain aina sinne tänne selityksen lomaan. On tuntunut melkein siltä, että voisi sanoa mitä vain ja kaveri reagoisi samalla tavalla. Möh... Itse yritän kuitenkin olla mahdollisimman vähän puhelimella mutta tulee siellä kyllä pyörittyä jonkin verran ja varsinkin silloin, jos kaikki muutkin seuralaiset näyttävät pitävän puhelintaukoa :D Onko teillä tätä pahaa tapaa kaveripiirissänne??

Kuitenkin aina, kun löydän baarista mukavaa tanssiseuraa, en TODELLAKAAN  räplää silloin puhelinta vaan keskityn häneen. Kelloa olen saattanut vilaista tai tsekata vain tosi nopeasti, onko joku mukana oleva kaveri laittanut viestiä tilanteeseen riippuen. Sellaisiakin tilanteita on sitten ollut, että itse olen ollut tanssimassa, ja kaverit ovat sitten pommittaneet viesteillä, että joko lähdetään ja milloin tulen ja missä kohtaa olen.... Se on raivostuttavaa, mutta pakko on ollut myös huomioida niitä kavereita, joiden kanssa on bilettämään lähtenyt. En kuitenkaan kehtaa tekstata jatkuvasti tanssiessa toisen kanssa, se on tosi noloa. Se on tullut huomattua myös, kun se hottis kaksilahkeinen jonka kanssa olet tanssinut, on alkanut viestittää tiuhaa tahtia puhelimellaan. Silloin olen saattanut huomauttaa leikkisti asiasta palikkapäätä, tai lähtenyt vähän ajan päästä kokonaan pois. Kaiken huippu kyllä on, jos tanssiseurasi ensin räplää puhelintaan, mutta sitten kun olet kääntymässä ja lähdössä pois päin, hän ottaakin äkkiä kädestäsi kiinni ja pyytää ettet lähtisi. Miten tyhmiä miehet voivatkaan olla??!! :)

Tälläistä sekalaista höpöttelyä tähän tällä kertaa puhelimeen liittyen :D Tänään olen lähdössä ulos vähän isommalla porukalla pikkujouluilemaan. Osaa porukasta en edes tunne, joten vähän jännittääkin! Rakkaalle Lumikille joka ei tällä kertaa olekkaan mukanani, täytyy kuitenkin muistaa pistää viestiä illan kulusta, se on saletti ;) Mukavaa marraskuun viimeistä päivää kaikille!!! Huomenna avataan sitten joulukalenterit! ;)

perjantai 29. marraskuuta 2013

Kahvihetkiä ja kuulumisia

Moikkamoii :) Ei ole taas yhtään ehtinyt tulla tänne blogin puolelle kertomaan kuulumisia. Puhelimen muisti on täyttynyt ihan mukavasti erinäisillä kahvittelukuvilla, joten ajattelin tulla niitä vähän tänne jakamaan kuulumisten kera! Olemme alkaneet Lumikin kanssa litkimään erilaisia maitokahveja, mutta normaalille kahville emme vielä ole oppineet. Kahvilla on niin mukava käydä, viihtysän hämyisä paikka, pehmeä sohva ja paras seura on vaan niin rentouttavaa!

 Coffee Housessa nautiskelin taivaallisen Marianne Mokan, nam nam nam!

Kaverilla oli kahvin sijaan herkullisen raikas marjasmoothie. Ja täytyyhän herkkujuoman lisäksi ottaa myös jotain vähän tukuisampaa, joten päätime maistaa yhdessä suklaisia kakkutikkareita. Näyttää ihan jätskiltä, mutta sisältö onkin taikinaista ja vähän "muffinssimaista"! :p
 
Ciao coffeessa maistoimme jouukahveja. Se oli suklaista ja päällä oli kanelia. Oli kyllä makoisaa. Ja palvelukin pelasi. Nuori tarjoilijapoika tarjoutui tuomaan kahvimme oikeen pöytään, koska malttamattomina lähdimme jo etsimään paikkaa :D
 
Viime viikkoina on tullut myös herkuteltua ravintolaruuilla, ja putki sen kuin jatkuu. Huomennakin on taas edessä yhdet pikkujoulut, jotka alkavat perinteiselle ravintola illallisella. Yleensä ei tule käytyä useinkaan ulkona syömässä, mutta nyt on saanut nauttia ravintolaruuista joka viikko! :)
 
Onneksi söin jo iltaruuan, muuten olisi tullut kauhea himo tätä kuvaa katsoessa. Rossossa on iihanaa pitsaa, varsinkin jos ottaa fantasian ja saa itse päättää mieleisensä täytteet! ;) Viime viikonloppuna olimme kolmisin parhaiden tyttökavereiden kesken pikkujouluilemassa, ja alkuillasta kävimme syöpöttelemässä herkulliset pizzat. Laatuaikaa <3
 
Tämä kuva onkin isänpäivältä jo muutaman viikon takaa. Herkullista ruokaa kera perheen. Harvoin ollaan enää koko perhe koolla, saatika nautitaan ruokaa yhdessä. Ihan vain oman perheen kesken onkin aina mukava käydä ravintolassa.
 
Viime viikonloppuna oltiin tosiaan pikkujouluilemassa tyttösten kanssa kotikaupunkimme ulkopuolella. Päätimme jo etukäteen keskittyä hauskan pitoon kolmisin, eikä metsästää baarissa heti miesseuraa ;) Mietimme kuitenkin, että emme pahisi pahaksemme, jos joitakin hottiksia bongailisimme seuraamme. Ja kyllähän siellä kukin meistä huomiota saikin. Minäkin uskalsin taas kerrankin tehdä aloitteen, ja pelkän jatkuvan hymyilyn sijaan vetäsin mukavaisen seuraamme tanssimaan. Kyseinen kaksilahje oli aluksi ujo ja aivan orpo, kun hänet yhtäkkiä vedettiin tyttöjen keskelle tanssimaan. Vähän ajan päästä olimme hetken erillämme, ja huomasin hänen käyvän hyvään tahtiin tiskillä tilailemassa. Ja kyllähän sitä rohkaisua oli tullut, kun seuraavan kerran tanssimme. Juttu luisti ja niin luisti tanssikin. Oli kyllä mukava tanssia pitkästä aikaa jonkun kivan kanssa. Bongasin hänet vielä viikolla vahingossa Instagrammistakin (tai siis Lumikki bongasi!). Olemme kyllä varsinaisia salapoliiseja. Kaikki tanssityypit olemme varmaan löytäneet sosiaalisesta mediasta, vaikka nimetkään ei ole ollut tiedossa! ;) Instassa tämän jätkän kaikki kuvat oli kyllä niin söpöjä, että huhuh! Oikea koiranpennun katse joka kuvassa... Hahaha :)
 
Ja nyt taas uusi viikonloppu ja uudet bileet :D Mukavaa viikonloppua! <3
 

maanantai 18. marraskuuta 2013

Vinkkejä baarimaailmaan astuville

Lukijan kommentista tuli hyvä idea kertoa vähän vinkkejä kohta täysi-ikäistyville. Keksin samalta silmänräpäykseltä jo muutaman vinkin ja ajattelin, että ehkä niitä voisi tällä blogissa jakaakkimn! :) Tässä tulisi nyt siis aivan sekalaisia vinkkejä liittyen ensimmäistä kertaa baariin menoon ja kaikenlaiseen "baareiluun" ;)

1. Kun lähtee ihan ekaa kertaa baarireissulle, suosittelen lähtemään sinne jos vain mahdollista, sellaisessa porukassa, josta joku kaveri on jo käynyt kyseisessä menomestassa. Jo täysi-ikäistynyt kaveri tai vaikkapa isosisko osaa "toimia oikein" kun menette baariin. Missä kohdassa maksetaan sisäänpääsymaksu, milloin narikka, ja mitä reittiä pääsee yökerhon puolelle. Voi myös olla uutuuden viehättävää ja jännittävää mennä baariin niin, että koko porukka on siellä ekaa kertaa, mutta toisaalta se toisi varmuutta ja poistaisi ulkopuolisuuden tunnetta jos mukana on joku, joka tuntee jo vähän paikkaa! :)

Untitled

2. Jos ei ole vielä alaikäisenä ollut tekemisissä alkoholin ja erilaisten alkoholijuomien kanssa, mutta haluaisi baarissa kokeilla jotain drinkkejä, kannattaa käydä netissä etukäteen tutustumassa drinkkivalikoimiin tai kysellä vanhemmilta kavereilta tai sisaruksilta, mitä juomia he suosittelevat maistamaan. Jos ei ole mitään tietoa hyvistä juomista ja parkkeeraa itsensä baarin tiskille, voi olla vähän hankala saada ehkä haluamaansa juomaa. Kannattaa ainakin miettiä, haluaako mielummin kirpeää vai makeaa juotavaa, jos haluaa tilata drinkin. Baarimikolta voi pyytää vaikkapa "kirpeän vihreän" tai "makean punaisen" juoman. Jos haluaa juoda siidereitä tai lonkeroita, kannattaa tilata jokin helppo kuten Somersby tai karpalolonkero. Monessa baarissa on myös esillä juomalistoja, mutta listojen lisäksi baarimikot osaavat loihtia monia, monia juomia ;)

Itse ainakin muistan käyneeni täysi-ikäistymiseni alkuaikoina muutaman kerran siskoni kanssa yhtä aikaa baarissa. Hän osasi suositella minua maistamaan joitakin juomia, joihin sitten tykästyin tai en. Oli turvallinen mieli, kun tiesi siitä eteenpäin, minkälaisia juomia ja shotteja voikaan tilata :)

Untitled

3. Miksi parkkeerata itseään istumaan muutaman kaverin kanssa koko illaksi baarin sohvannurkkaan? Vaikka muiden ihmisten tarkkailu ja kännisen sekoilun katselu onkin välillä aika viihdyttävää, kannattaa kuitenkin välillä ottaa jalat alleen ja vähän pyöriskellä baarissa ja katsella, mitä kaikkea sieltä löytyy. Jos ei tykkää tanssia, voi kuitenkin sukeltaa valtavan tanssimeren läpi ja bongailla hyvännäköisiä poitsuja ;) Meillä on ainakin kavereitteni kanssa tapana baarissa aina välillä lähteä vain kiertelemään ympäri baaria. Siinä samalla törmää tuttuihin ja bongaa hottiksia ja voi vaikka tilata vähän suunkostuketta. Kiertelyn jälkeen jaksaaksin taas tanssahdella tai vaihtoehtoisesti voi mennä lepuuttamaan jalkoja sohvalle :D

Little Snob Thing

4. Jos aikoo olla baarissa pilkkuun asti (03.30), kannattaa varautua siihen että kun kello alkaa lähestyä puoli neljää, alkaa lähestyä myös illan hitaat. Jos on löytänyt mukavaa tanssiseuraa, hitaiden tanssiminen voi olla mukavaa. Mutta jos olette tyttöporukalla tanssineet koko illan ja tanssilattialla on näkynyt myös paljon kammotuksia, kannattaa varautua siihen, että he kaikki kammotukset alkavat hamuilemaan tyttöjä kainaloihinsa hitaiden alkaessa. Välillä sitä on saanut sukeltaa kauhuissaan ulos tanssimerestä kun karvaiset kädet ovat vain aukeilleet eteesi ja tanssipyytöjä on sadellut suunnalta jos toiseltakin. Siksi olemmekin usein suunnanneet narikalle jo hyvissä ajoin, vähän ennen ruuhkan syntymistä. Uloskin pääsee paljon sutjakkaammin, kun välttää puolineljän narikkaruuhkan :)

FunSubstance.com - Endless Entertainment & Humor

5. Baarissa käydessä oppii pikku hiljaa tunnistamaan ihmis- ja miestyyppejä. Jos olet sinkku etkä pane pahaksesi, että löytäisit baarista mukavaa seuraa, kannattaa yrittää tarkkailla miehen liikkeitä ja toimintaa baarissa, koska se kertoo hyvin paljon. Jos tyyppi sinkoilee paikasta toiseen, katse harhailee baarissa jatkuvasti ihan kuin hän etsisi kokoajan jotain, ja huomaat hänen katselevan kaikkia hyvännäköisiä tyttöjä kokoajan, kyseessä on luultavasti pelimies, jota ei ainakaan vakavampi juttu kiinnosta. Asiallinen ja mukava kaksilahkeinen taas huomioi sinua, saattaa tarjota juomankin, ja katsoo sinua lempeästi (eikä vilkuile samaan aikaan toisten tyttöjen takapuolia...). Hmmm, tästä aiheesta olisi kyllä paljon kerrottavaa, mutta olemme tainneet tehdä postauksenkin miestyypeistä baarissa ;)  klik, klik ja klik ! Kannattaa siis miettiä mitä etsii ja tarkkailla välillä poitsujen toimintaa baarissa ;)

tiny footsteps
                                                              kuvat weheartit.com

Vinkkejä voi tulla lisää myöhemmin jos niitä päähän putkahtaa tai tietenkin myös sieltä ruudun toiselta puolelta voi esittää kysymyksiä ja postaustoiveita aiheeseen liittyen :)

lauantai 16. marraskuuta 2013

Feeling good

Tänään on hyvä päivä. Olo on itsevarma; hiukset tuntuu soljahtelevan kerrankin hyvin, meikki onnistui ja vaatteetkin on tuntunut kivalta päällä :) Kaupungilla käyskennellessäni huomasin, että muutamat kaksilahkeisetkin taisivat ainakin vähän katsoa suuntaani. Itsevarmoin mielin aion tänään suunnata kohti yöelämää, ja tänä viikonloppuna ihan limulinjalla ;) Katsotaan, uskaltaako näin ujo tytteli lähestyä ketään ilman ilolientä.. :D Onneksi baarissa on se hyvä puoli, että kukaan ei oikeastaan huomaa, oletko juonut vai et, koska kaikki ovat vain rentoutuneita ja nauttivat bileistä ystävien seurassa! Toivottavasti teilläkin on tänään ollut hyvä päivä <3

<3
 
Happyness
                                                                weheartit.com

Nyt taidan käydä tekemässä kuuman kaakaon kermavaahdon kera ja istahtaa hetkeksi sohvan nurkkaan. Pieni rentoutuminen ennen iltamenoa on ihan hyväksi! Mukavaa lauantaita kaikille! <3

perjantai 15. marraskuuta 2013

Viikonloppuuuu !

Heippis! Jeiiii, se ois perjantai ja viikonloppu eessä! :) Tänään aion olla vain kotosalla rauhassa rentoutuen, katsoa telkkaria, syödä jotain hyvää ja poltella kynttilöitä. Huomenna olis tarkotus vetää päivällä kunnon treeni ja illalla aateltiin ottaa suunnaksi taas joku bilemesta ;) Ehkäpä päädymme taas samaan paikkaan kuin viime viikonloppuna, siinä toivossa että siellä olisi myös tällä kertaa mukavaisia ja hottiksia! Olisi niin kiva tavata joku mukava uusi tyyppi, jonka kanssa voisi vaikka viestitelläkin, vähintään! Nyt ei ole ollutkaan pitkään aikaan mitään kunnon juttua, kesällä tuli törmättyä baarissa sen verran moneen hottikseen, että ehkä sen takia nyt syksyllä on ollut hiljaisempaa... Perus naisen ajattelua, hahah!

l o v e | via Tumblr

Tänään viestiteltiin Lumikin kanssa päivällä vähän huomisen asusuunnitelmista ja Lumikki ehdottikin ainakin ennen hyvin toiminutta comboa: värikkäät pöksyt ja jokin tavallinen, musta tai valkoinen yläosa! Lämpenin tietenkin ajatukselle, varsinkin kun muistin, että kaksilahkeiset ovat usein kiinnittäneet huomiota värihousuisiin tyttösiin ;) Ehkäpä lähdemmekin testaamaan, miten väripöksyt toimivat näin synkässä syksyssä miehiin!

Pants
                                                             weheartit.com

Mukavaa viikonlopun starttia! ;)

Ps. Voisi näitä leppoisia koti-iltoja alkaa pikkuhiljaa viettämään vielä-löytymättömän poikaystävänkin kanssa...

torstai 14. marraskuuta 2013

Vahinkolaukaus

Hupsiis. Lyhyesti näin alkuun,  pyysin facessa väärää kaksilahkeista kaveriksi, hän hyväksyi pyynnön, ja parin päivän päästä löysin sen "oikean" baarituttavuuden facebookin ihmeellisestä maailmasta :D


Tumblr

Juttelimme Lumikin kanssa lauantaina baarissa tosi mukavien meitä vanhempien nuorten miesten kanssa. Kumpikaan meistä ei ollut heistä sillä tavalla kiinnostuneita, mutta heidän kanssaan oli tosi hauska jutella ja tanssia! Seuraavana päivänä teimme tyypillisesti salapoliisin työtä facessa ja löysimme miehet sieltä. Emme tienneet heistä muuta kuin etunimet ja asuinpaikkakunnan. Mutta, salapoliiseja kun ollaan, kenet vain voi löytää! Noh, heti "löytömme" herätti kuitenkin pientä ihmetystä. Nimittäin, Lumikin mielestä toinen heistä ei näyttänyt yhtään baarissa olleelta tyypiltä, ja toisella olikin facessa eri nimi kuin mitä hän kertoi baarissa. (???!!!) Outoa...

Lumikin yllyttämänä pyysin toisen heistä kaveriksi, sen, jolla oli sentään sama nimi netissä ja livenä. Olisi ollut ehkä vähän outoa pyytää se toinenkin, koska minä ainakin olisin vähän pelästynyt jos olisin baarissa kertonut olevani Maija ja sitten hän lisäisikin mut facessa, jossa nimeni olisi Salla. :D

No, joka tapauksessa tämä sanotaan nyt vaikka Toni, hyväksyi kaveripyyntöni. Hänellä oli vain pari kuvaa, joista toisesta ei pystynyt sanomaan mitään, mutta toisessa hän mielestäni näytti baarityypiltä. Parin päivän päästä Lumikki tekstasi mulle, että hän löysi nyt eri Tonin, sen oikean Tonin. Oikeaksi hänet osoitti se, että hän näytti työskentelevän siellä missä sanoi, ja lisäksi yksi toinen juttu paljasti hänen "todellisuuden". :D Mutta, katsos vain, hän olikin kasvoiltaan aika erinäköinen kuin tämä aluksi Toniksi luulemamme. Jostain kuvasta kuitenkin huomasi, että kyllä se tuo on.

Fiilikset olivat aika sekavat tämän oikean Tonin löydyttyä ja heräsi kysymyksia, kuka oli tämä toinen Toni, ja miksi hän hyväksyi minut, ventovieraan kaverikseen. Kaiken kukkuraksi huomasin myöhemmin illalla asiaa facesta "tutkaillessani", että se kuva, josta tunnistin aluksi tämän vääräksi osoittautuneen Tonin, olikin Tonin kaveri, samassa kuvassa kun oli 3 ihmistä... Kuvan kolmesta miekkosesta se rumin, paljastui tietenkin siksi, joka oli kaverinani. Arvatkaa mitä sitten tapahtui. Poistin hänet kavereista, ja that's it!

Untitled
weheartit.com

maanantai 11. marraskuuta 2013

Jee jee meno lauantaina

Lauantaina lähdettiin katsastamaan kotikaupunkimme yöelämää vähän comfort-zonin ulkopuolelle. Kyseessä oli pienempi ja korkea ikärajaisempi baari, josta vielä vuosi sitten emme olleet pätkän vertaa kiinnostuneita. Lähikuukausina aloimme miettimään kuitenkin josko lähdettäisiin kokeilemaan millainen meno siellä olisi, ja minkälaisia ihmisiä sinne eksyy. Vähän kyllä mietitytti päästäänkö sisään, koska tosiaan se ikäraja oli vielä pari vuotta meidän ikämme yläpuolella, mutta tiesimme että paikkaan livahtaa joka ilta paljon nuoria ja juuri meidänkin ikäisiä, joten rohkein ja itsevarmoin askelin tepastelimme sitten eilen sisään uuteen, ja todistetusti tosi nastaan mestaan! ;)

A pretty face doesn't mean a pretty heart | via Tumblr

Ja vitsit, että olikin ihan huippu ilta! Olimme baariin päästessä jo aika kivasti alottelujen makoisissa fiiliksissä, ja lisäksi paikasta sai vielä joitakin shotteja tosi halvalla, liekö se sitten hyvä vai huono asia... Taisin olla aika taivaissa baarissa pyöriessämme ja tanssilattialla tanssahdellessa, sillä muistan nähneeni illan aikana niin monta hottista, ettei voi edes laskea!! Välillä tylsinä baari-iltoina ei ole oikeasti nähnyt yhtään kiinnostavaa tyyppiä mutta katsos vain, tuolla niitä sitten olikin ja kaiken huippuna, tosi monet kaksilahkeiset tulivat oma-alotteisesti juttelemaan meille! :) Siitäkin kyllä huomasi, että pari vuotta meitä vanhemmat urokset ovat kypsempiä ja rohkeampia ja menevät rohkeasti puhumaan kivan oloisille tytöille :) Ketään tiettyä mukavaista en pokannut, mutta se ei oikeastaan haitannut tänä iltana. Oli tosi kivaa vain jutustella erilaisten ihmisten kanssa, tanssia ihanan musiikin tahtiin ja huomata, kuinka kulman takaa taas asteli joku uusi hyvännäköinen tyyppi ;) Tonne paikkaan täytyy kyllä päästä lähiaikoina uusiksi katsomaan, oliko se totta!! :)

boy, cute, cute boy, cute boys - inspiring picture on Favim.com
                                                                kuvat weheartitistä

Tähän loppuun voisi vielä sanoa tästä blogin kirjoittamisesta sen verran, että kuten osa onkin varmaan huomannut, niin postauksia ei ole enää tullut kauhean tasaiseen tahtiin verrattuna vaikkapa viime kevääseen. Ei ole ollut enää oikein inspistä ja usein ei vain jaksa alkaa tulla väsäilemään tänne mitään. Kuitenkin aina välillä tulee tunne, että nyt menen postaamaan kun keksii jotain kirjoitettavaa tai kerrottavaa tänne hömppäblogiimme. Joten kyllä aina tulen postaamaan kun vain siltä tuntuu! :) Asiaan ehkä vähän vaikuttaa sekin, että olen nyt saanut uuden koneen, joka on aika erilainen vanhaan verrattuna ja kaikkien kuvienkin kanssa on vielä probleemia. Omia kuvia ei siis ole oikein näkynyt ja puhelimesta on niin raivostuttava siirtää kuvia ja blaa blaa ennenkuin saa ne tänne blogin puolelle.

Mukavaa viikon alkua!! :)

torstai 7. marraskuuta 2013

Treeniä silmille

Ostin juuri puoleksi vuodeksi eteenpäin kuntosalikortin. Olen käynyt jo muutaman kuukauden aiemminkin samalla salilla ja todennut sen hyväksi, tietenkin laitteiden, mutta myös silmänruuan saralta ;) Ja älkää nyt kuvitelko että olen oikeasti ihan hölmö, että kävisin kuntosalilla vain hyvännäköisten kaksilahkeisten perässä. Olen innostunut treenaamaan ihan kunnolla, niinkuin Lumikkikin, ja tavoitteena olisi saada parempia tuloksia, lihaksia enemmän ja kroppaa kiinteämmäksi. Mutta kuka hamekansalainen voisi väittää, etteikö salilla näkyvät hyvännäköiset urokset olisi plussaa treenaamiseen? ;) Olen aika varma, että puolen vuoden kuluttua ainakin silmälihakseni ovat treenautuneet huippuunsa! Noh, toivottavasti jotkut muutkin lihakset... ;D

                   Endless love | via Tumblr

                   Wauww beautifuulll!

Jos sinäkin käyt kuntoilemassa salilla, jossa käy sekä miehiä että naisia, mutta välillä et meinaisi saada riuhtaistua itseäsi sitten millään salille, niin tässä vinkki: ajattele, että lähdet vähän tsekkailemaan sen päiväistä mies tarjontaa, treenaamisestakin tulee hauskaa ja aika kuluu nopeasti! :)

Tässä motivointi kuva joka ainakin itseeni tepsii!
Sport

Very nice
                                                            kuvat weheartit.com

Ei muuta kuin töppöset kohti kuntosalia! :)

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Miksei se vain kävele eteen niinkuin elokuvissa

Eikö unelmiesi mies tepastellut sinunkaan eteesi juuri surun hetkellä kahvilassa istuessasi? Eikö hän istahtanut viereesi söpön hymyn kera bussissa juuri kun masentelit huonoa miesonneasi? Ei hätää. Ei minullekaan käynyt niin. Taaskaan. Miksi telkassa aina pitääkin näytellä niin epätodellisia tapahtumia ja sitten nostattaa tavallisten talliaisten toivoa, että ehkä itsellekin niin kävisi. Tai sitten tuhkimotarinoita kuulee tapahtuneen joillekin "todellisille" ihmisille, mutta itsen kohdalle se ei kyllä ikinä napsahda. Voi, voi voi...

Mutta ei auta itku markkinoilla vaan pitää pitää toivoa yllä. Tulevana viiknoloppuna iltameiningeissä voisi vaikka olla erityisen rohkea ja mennä juttelemaan jollekin mukavaiselle jos sellainen osuu kiikariin! ;) Päätin, että tällä kertaa en ole se, joka tyytyy vain kaukaa tiirailuun ja haikailuun. Tällä kertaa minä olen se, joka ottaa härkää sarvista ja on rohkea ja itsevarma! Olkaa tekin, missä ikinä olettekin! ;)

Untitled
                                                                      weheartit.com