sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Sunnuntai

Sunnuntai on usein sellainen päivä viikosta, jolloin ollaan vaan kotona tai tehdään jotain itselle mieluisia asioita. Omat sunnuntaini kuluvat usein lenkkeillen, telkkaria katsellen, koulujuttuja tehden (joka ei kylläkään ole mieluinen asia), tai kavereita nähden. Välillä tulee pyörähdettyä kyllä myös kaupungissa tai sukulaisten luona!



Tänään aion nähdä kavereitani, harrastaa liikuntaa ja valmistautua jo hieman huomisen uudenvuoden hulinoita varten. Ulkona on ihan hyvä ilma eikä liian kylmä, joten nautitaan siitä ja ulkoillaan! Lenkkipolullahan voi vaikka törmätä söpöön kundiin, ja rohkeimmat voivat vilauttaa jopa hymyn jos tällainen tilanne sattuisi tulemaan eteen ;) Tai vaikka ei uskaltaisi hymyä vilauttaa niin voi silti tulla hyvälle mielelle nähtyään jotain päivän piristävää. Minä ainakin aion käydä tarkistamassa, onko kukaan kaksilahkeinen uskaltanut lähteä liikkumaan, vai ovatko kaikki omissa koloissaan piilossa, kenties lepäämässä eilisillan mahdollisen biletyksen jäljiltä…


Tervetuloa muuten teille ensimmäisille lukijoillemme, olemme jokaisesta uudesta lukijasta innoissamme :)

Mukavaa vuoden viimeistä sunnuntaita ! :)

lauantai 29. joulukuuta 2012

But here's my number, so call me, maybe?

Heippa kaikki !

Yksi monista asioista, joka miehissä välillä ihmetyttää on puhelinnumeron kysyminen, mutta sitten hän ei tee mitään asian eteen. Miksi kysyä jonkun numeroa, jos ei kerta viitsi sitten mitään yhteyttä ottaa? Vai ovatko kaksilahkeiset kuitenkin kiinnostuneita, mutta eivät sitten vain uskallakkaan ottaa yhteyttä.

Ainahan se on mukavaa, jos uuden ja mielenkiintoisen tuttavuuden kanssa saa vaihdettua puhelinnumeroita :) Jos olen vaihtanut numeroa jonkun ihan lupaavan tyypin kanssa, kävelen pakkomielteisesti puhelin kädessä kaikkialla ja odotan kuumeisesti viestiä. Kun viestiä ei ole vielä yli vuorokauteen kuulunut alkaa epäilykset nousta siitä: tulikohan annettua oikea numero ja selvisikö hän nyt ehjin nahoin kotiin? Tästä pitää sitten ottaa selvää ja lähettää jään murskaava viesti, joka myöhemmin sittenkin tuntuu ihan hölmöltä. Helpotus koittaa jos saa mukavan vastauksen takaisin, mutta jos vastausta ei koskaan kuulu tai se on tyly niin toivoisi voivansa vajota maan alle. Tylyistä vastauksista ei kannata ottaa itseensä, vaan ne kannattaa unohtaa pian ja suunnata katseensa jo uusiin kohteisiin ;)

Hankala tilanne voi myös olla kun ollaan tekstailtu jo jonkun aikaa ja on ihan hauska jutella, mutta kumpikaan ei ehdota tapaamista. Sitten yhteydenpito alkaa vähetä ja jossain vaiheessa ei olla enää missään tekemisissä. Siksi voisimmekin ehdottaa, että aina kun juttelet kiinnostavan ihmisen kanssa niin ole rohkea ja ehdota tapaamista, jos toinen ei ole sitä vielä tehnyt!

Välillä herää myös ajatus siitä, että yrittävätkö pojat vain kerätä jotakin aakkosellista listaa tyttöjen nimistä puhelimeensa. No, ehkä tämä ei ole totta, mutta kannattaa kuitenki vähä katsoa minkälaiselle tyypille puhelinnumeron antaa, sillä keskellä yöllä tuleviin kännisoittoihin ja muihin häiriöihin ei ole kiva herätä! Mutta on se silti niin kutkuttava tunne kun söpis kundi pyytää puhelinnumeroa, voih ;) Myös itsekkin kannattaa olla rohkea ja kysyä numeroa, sillä silloin voi vaikka huoletta laittaa viestiä ekana :)








Tumblr_md0kkwemtd1rxhfqlo1_500_large                                                               

kuvat weheartit.com

perjantai 28. joulukuuta 2012

Where have you been all my life ?

Mistä poikaystävät löydetään? Koulusta? Baarista? Harrastuksen tai ystävien kautta? Tämä on mietityttänyt meitä jo jonkin aikaa. Toki monet löytävät seurustelukumppaninsa juuri näistä paikoista, missä viettää paljon aikaa, kuten koulusta. Entä jos omassa koulussa ei ole ketään kuka kiinnostaisi? Tuttu tunne…

Monista paikoista on saanut lukea, kuinka jotkut ovat löytäneet toisensa liikennevaloista tai kaupankassalta. Olisihan se kutkuttava ajatus löytää se oma kulta jostain ”erikoisesta” paikasta. Tämä ei taida olla kuitenkaan kovin yleistä vaikka toiveikas saa aina olla, ja silmät kannattaakin pitää aina auki kaiken varalta! ;)

Monesti olemme unelmoineet yhdessä ystäväni Lumikin kanssa ihanista tavoista, kuinka jompikumpi osapuoli lähestyisi kiinnostavaa henkilöä. Kukapa tyttö panisi vastaan, jos esimerkiksi kivannäköinen poika lähettäisi kaverinsa kertomaan jonkin kohteliaisuuden tytölle tai lähettäisi söpön viestin tai jotain muuta. Kerran haaveilimme ulkojäällä luistellessamme siitä kuinka ihanaa olisi, jos kiekkoileva poika lähettäisi kiekon mukana söpön viestin tai treffipyynnön. Olisihan se toki suotavaa jos tyyppi itse uskaltaisi myös tulla puhumaan! Hah, monia näistä unelmoimistamme jutuista taitaa tapahtua lähinnä elokuvissa! :) Mutta haaveilu on kivaa. Ja luvallista.


Kivaa perjantaita ! :)




kuvat weheartit.com

torstai 27. joulukuuta 2012

Hei kaikki sinkut ja poikaystävistä haaveilevat !

Nyt tehdään unelmista totta kerta heitolla. Olemme pitkän pähkäilyn jälkeen päättäneet perustaa ikioman blogin. Haluamme erottua joukosta ja tavallisen muotiblogin sijasta kirjoitella kahden nuoren naisen arkielämästä ja varsinkin taivaallisen poikaystävän metsästyksestä. Toki kerromme myös muista kiinnostuksemme kohteista aina muodista urheiluun, mutta pääaiheena pysyköön miehet :) Me kummatkin olemme haaveilleet oman poikkiksen nappaamisesta. Haku on ollut päällä jonkin aikaa, mutta emme ole vielä sopivia ehdokkaita löytäneet ;) Numeroita ja facekavereita on kyllä tarttunut matkaan, mutta ei niistä sitten sen enempää ole kehkeytynyt...

Nyt kun vuosi vaihtuu jätämme taaksemme jo vähän "epätoivoiselta" maiskahtaneen elämän ja suuntaamme uuteen vuoteen 2013 pilke silmäkulmassa, tavoitteena löytää se unelmien poikaystävä. Avoimin mielin annamme mahdollisuuden kaikille ketään tuomitsematta ja ehkä saatamme itsekin nähdä enemmän vaivaa asioiden eteen. Ei sinkkuelämässäkään mitään pahaa ole ja nautimme siitä, mutta nyt on asioiden aika muuttua ja tehdään tästä vuodesta rakkaudenvuosi 2013 !

 Terveisin unelmienprinssejä odottavat Adalmiina ja Lumikki



                                   kuva Googlesta


Tumblr_mfp0d4zlus1rxs14qo1_400_large
                                kuva weheartit.com