Joulukuun ensimmäinen päivä. Ihanaaa. Taas on alkanut yksi vuoden kauneimmista ja taianomaisimmista kuukausista. Tosi jännä, että ihan kohta on jouluaatto, vastahan se oli. Samalla tulee kuluneeksi myös vuosi tämän blogimme perustamisesta, huhhuh!
Ihan kiva että marraskuu on ohi. Se on usein niin synkkä kuukausi ja tänä vuonna minulla se oli myös kukkarolle kallis kuukausi. Oli hirveästi menoja ja sellaisia suurempiakin, mitä ei normaalisti ole. Onneksi siitä on nyt selvitty, ja nyt pitäisi alkaa hankkimaan viimeisiäkin joululahjoja. Olen ollut ajoissa ja saanut jo muutamat lahjat hankittua, jee! :) Ihanaa muuten, kun ainakin täällä on satanut lunta vähän ja maa on valkeana heti joulukuun alettua. Joulufiilis sen kun lisääntyy ainakin tällä tytöllä! :)
Itselläni alkoi joulukuu aika kivoissa merkeissä. Eilen oli pikkujoulut, joista ajattelin tulla kertoilemaan vielä alkuviikosta vähän lisää. Toisaalta joulukuu alkoi kyllä aika pahalla ololla aamulla kun suussa oli hirveä maku ja lihaksia särki. Onneksi joulukalenterista paljastunut suklaa vähän piristi :D Kohta lähden tapaamaan Lumikkia ja ostamaan pari lahjusta. Ihanaa sunnuntaita! :)
jee tää teijä blogi on tosi kiva! oon seurannu näitä teijän postailuja melkeen alusta saakka, ja aina uutta odotan! hihii en malta odottaa alkuviikkoa kun kerrotte noista teijän pikkujouluista! :)
VastaaPoistaVoi kiitos, kiva kuulla!! :) Yritän väsäillä pikkujoulupostauksen ihan piakkoin!
Poistamissä päin suomea muuten asutte?
VastaaPoistaOllaan niin salaperäisiä, että ihan vaan Etelä-Suomessa lähellä pk-seutua ;)
PoistaTosi kiva blogi! Ehdottomasti seurailen :) Jos sais esittää postaistoiveen niin tehkää vaikka aina välillä niitä mihin listaatte teiän mielestä kivan näkösiä poikia. Vaikka julkkiksia tai ei niin julkkiksia, mutta sellainen postaus olis kiva =)
VastaaPoistaKiitos! :) Joo tommosen postauksen voisi kyllä taas tehdä, keväällä tuli niitä muutamia tehtyä mutta sen jälkeen se on vähän jäänyt. On kyllä ollut mielessä, joten eiköhän sellainen vielä joku kaunis päivä tänne tupsahda ! :)
Poista