perjantai 20. joulukuuta 2013

Pölinää

4 yötä jouluun. Onko siellä jo hankittu kaikki joululahjat? Täällä on ja odottelen jo kovasti että pääsen ne antamaan saajilleen. Mutta onhan se ihan kiva päästä itsekin availemaan rapisevia lahjapaketteja, ja osan lahjoista jo tiedänkin kun olen ollut itse päättämässä! :)

En jaksa tehdä siitä yhdestä viimeisimmästä mies-aiheestani postausta, joten kerronpa nyt tässä pölinää postauksessa sen muiden muassa :D Viime lauantaina oli tarkoitus tavata baarituttavuus, joka oli osoittautunut asiallikseksi ja kivaksi. Lauantaina laitoin oma-aloitteisesti viestiä josko oltas törmäilty, mutta eipä sitten treffeille saakka päästy, kun ei aikataulut osunutkaan yhteen. Harmi :( Olis ollu kiva nähä tää heppu vielä vaikka kahvin lomassa, ihan huvin vuokskin ja kattoa millanen tyyppi hän olis ollut. Eilen vielä tekstattiin illalla mutta se tais jäädä nyt siihen. Tuntuu vaan, ettei jätkiä enää baari-iltojen jälkeen kiinnosta tytöt vaan ne laittaa vaan seuraavilla kerroilla uutta matoa koukkuun. Tytöt taas kaiken kuuleman ja kokeman perusteella jää aina pidemmäksi aikaa "roikkumaan" jätkiin ja viestittelee niille päin ahkerammin ku ne meille. Ärsyttäväää... :(


Herkullisella salaatilla Kampin yläkerrassa Johto-nimisessä paikassa. T-a-i-v-a-a-l-l-i-s-t-a !!!

Kävin tosiaan pari päivää sitten ostamassa ihanan kellon Timanttisilta. Kello on Espritin ja sen ostaessa sai mukana kaksi vaihtoranneketta. Monikäyttöinen kello kyseessä siis. En ole kova kellojen käyttäjä ja tähän saakka mulla onkin ollut vain juhlakäytössä hienompi kultainen kello, mutta tää punakullan värinen kello sopii hyvin myös arkeen, ja rannekkeita vaihtelemalla saan vaihdeltua paljon sen ulkonäköä! :)


Äsken innostuin vähän piirtelemään kavereille joulukortteja. Pienenä piirtelin ihan kauheasti ja olenkin ihan suht hyvä siinä. Yhtäkkiä vain sain idean, että nytpäs teenkin oikein hienot joulukortit! Päätinkin katsoa vähän googlen kuvahausta mallia pariin piirroshahmoon, ja piirtelin sitten vain menemään. Bambille ja Tipille lisäsin päähän tonttulakit ja jalkohin villasukat ja tadaa! :) Hihih, oli kyllä tosi piristävää puuhaa pitkästä aikaa! :D


Sain muutaman lehden ja niiden parissa olenkin illalla viettänyt aikaa. Lehtiä on niin rentouttavaa lukea! Cosmopolitan on vakkarikamaa, mutta lisäksi sain nyt hyppysiini Trendin ja Fit-lehden. Varsinkin nyt treenailusta innostuneena, Fitissä oli tosi paljon kaikkea kiinnostavaa! :)


Yhtenä iltana käytiin iskän kanssa aterioimassa yhdessä burgeri paikassa, josta olin kuullut hyvää. Otin lastenaterian ja se olikin ihan sopiva pieneen nälkään. Oli kyllä makoisa purilainen ja hauskat perunat! :)

 
Oikein mukavaa viikonlopun alkua ja ihanaa joululomaa sellaisen omaaville! :)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti