Tähän haluaisin uskoa...
Vähän vastaavaa voi myös kokea facebookin tökkäys-ominaisuudella. En tiedä harrasteletteko te ikinä tökkäilyä, mutta itse olen välillä ollut tökkäilysodassa jonkun mukavaisen poitsun kanssa. Ja kuten voitte arvata, usein tökkäily on jäänyt hänen puolelleen, eikä vasta-tökkäystä olekkaan enää kuulunut. Miten näinkin pieni asia voi jäädä mieltä kalvamaan?! Ja mikä olisi tökkäilyn raja, jolloin ei enää kannattaisi tökätä takaisin. Silloin ei itse tuntisi itseään ihan pöhköksi kun ei saakkaan enää vasta-tökkäystä vaan se olisi jäänyt sinun vuoroosi.
Olen vasta vähän aikaa sitten ollut myös tilanteessa, jossa vaihdoimme hyvännäköisen kaksilahkeisen kanssa numerot baarissa tavattuamme. Löysin hänet seuraavana päivänä myös facesta, mutten sekunttiakaan ajatellut tosissani lisääväni hänet kaveriksi. On niin inhottavaa, jos joku ei vastaakaan kaveripyyntöön (Viime kesän pari inhimillistä poika-kaverilisäystä kalvaa edelleen minun ja Lumikin mieltä!). No, pari päivää vierähti ja hupsista vain, hän lisäsikin minut kaveriksi! Olin tietysti yhtä hymyä ja vähän ajattelin, josko hän alkaisi myös juttelemaan minulle :) Niin ei kuitenkaan käynyt, mutta jostain kuvasta hän sentään tuli tykkäämään. Miksi jotkut sitten taas lisäävät näin kaveriksi muttei tee mitään muuta..? Haluavatko he vain seurata uusien tuttavien elämää ilman mitään keskusteluja, vai voisiko joku odottaa, että sinä tekisitkin tällä kertaa alotteen ja menisit itse puhumaan hänelle? :)
kuvat weheartit.com
Kommentoikaa ihmeessä, jos teksti herätti teissä jotain ajatuksia. Tuntuuko teistäkin välillä, että se olet aina sinä joka tekee viimeisen siirron?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti